tiistai 17. marraskuuta 2015

Etäneuvottelu- ja hallintaohjelmat

Etäneuvotteluohjelmat


Skype on ylivoimaisesti suosituin ja käytetyin ohjelma puhumiseen netin välityksellä. Se on täysin ilmainen, ja internetyhteydestä riippuen voit keskustella vaikka kuinka monen ihmisen kanssa samaan aikaan. Ruudun jakaminen ja nettikameran kautta naamatusten keskustelu on myös mahdollista.

Google Hangouts on suhteellisen uusi palvelu joka toimii nettiselaimen läpi. Sen avulla voi käydä keskusteluja jopa 10 ihmisen kanssa, ja sillä voi myös käyttää webcamia. Se on myös ilmainen, jonka takia se on hyvä tälläisiin asioihin.

Teamspeak on vain äänen jakamiseen tarkoitettu ohjelma, joka on hyvä tälläiseen käyttöön. Se toimii serveripohjaisesti, eli sinun pitää ostaa serveri vaikka kuukaudeksi kokoustasi varten. Tämän lisäksi sinun pitää laittaa salasanat ettei serverillesi tule satunnaisia tunkeilijoita palaverin kesken.

Hyvät ja huonot puolet Skypessä ja Google Hangoutsissa ovat suht.koht. samanlaiset; Molemmat ovat ilmaisia ja tukevat suhteellisen suuria määriä ihmisiä samanaikaisessa puhelussa. Ero tulee äänenlaadussa minun kokemukseni mukaan: En ole käyttänyt hirveästi Hangoutsia mutta ne kerrat joina olen sitä käyttänyt ovat olleet suhteellisen lagista vapaita, ja äänenlaatu vaikutti paremmalta kuin Skypessä. Teamspeakissa äänenlaatu on paras mutta siitä pitää maksaa.

Etäneuvottelun nauhoitus voi olla tarpeellista esim. silloin jos pitää kerrata asioita tulevaisuudessa ja tallenteesta voi myös varmistaa myöhemmin mitä ollaan sovittu. Useissa ohjelmissa joilla etäneuvotteluja voi käydä on sisäänrakennettu nauhoitusmahdollisuus mutta jos ei ole, niin voi nauhoittaa vaikka Audacityllä tai Absolute Sound Recorderilla. Neuvottelua ei saa nauhoittaa salaa toisilta osallistujilta. Monet näistä ohjelmista myös itse suojelevat datavirtojaan, eli tietoturvasta ei tarvitse huolehtia hirveästi. Skype on tietoturvan kanssa huono ja se kannattaa pitää mielessä.

Tietoturvan voit huomioida VoIP-puheluissa siten, että käytät ohjelmia jotka itse suojelevat tietojasi ja datavirtaansa. Kannattaa myös varmistaa että palomuurisi suojaa tätä. Yksi parhaita keinoja VoIP-puhelujen suojelemiseen on VPN:n osto; VPN eli Virtual Private Network salaa kaiken verkkoliikenteesi joka tekee sen seuraamisesta tai kaappaamisesta käytännössä mahdotonta.

Etähallintaohjelmat


TeamViewer on maksuton etähallintaohjelma. Sillä voi muodostaa sekunneissa yhteyden mihin tahansa tietokoneeseen ja hallita sitä niin kuin istuisit sen edessä.

VNC Remote Access on kaupallinen etähallintaohjelma. Se tekee suurelta osin samat asiat kuin TeamViewer, mutta siitä on kolme versiota; Free, Personal ja Enterprise. 

TeamViewerissa on ilmaisversiossa jo 256 bitin AES enkryptio, kun taas VNCssä siitä pitäisi maksaa 43€/tietokone. Tämän takia TeamViewer vaikuttaa paremmalta vaihtoehdolta.

Etähallintatyökalujen käyttö saattaa mahdollistaa hyökkäyksiä palomuureissa avattuihin porttien kautta, tai yhteyksiä voidaan seurata internetistä salasanoja ja yhteystietoja jahdaten. Paras tapa suojautua tälläiseltä on valita ohjelma, joka tarjoaa enkryptiota mahdollisimman korkealla tasolla (esim. juuri TeamViewer tai VNC Remote Access.)


Apuohjelmat

Apuohjelmia on tietokoneille kaikenlaisiin eri tarkoituksiin monia satoja kappaleita.

Hyödyllisiä apuohjelmia mikrotukihenkilölle:


  • Cppcheck Portable
    • Analyysikalu C/C++-koodille. Ei huomaa syntax erroreita vaan keskittyy sellaisiin bugeihin joita itse koodausohjelmat eivät aina itse huomaa. 
  • Eraser Portable
    • Turvallinen datanpoistotyökalu, joka pyörii suoraan iPodista, USB-tikusta, kovalevyltä tai mistä tahansa muusta portattavasta mediasta. Poistaa täysin ilman palautusmahdollisuutta.
  • McAfee Stinger Portable
    • Poistaa 6000 yleistä virusta ja "feikkihälytys" haittaohjelmaa. Ei korvaa täysin antivirusta mutta hyödyllinen silti.
  • Spybot - Search & Destroy Portable
    • Huomaa ja poistaa kymmeniä tuhansia vakoiluohjelmia ja sen kaltaisia haittaohjelmia. Voi myös puhdistaa käyttöreittejä ja korjata rekisteriongelmia.
  • ClamWin Portable
    • ClamWin pakattuna portitettavaan muotoon; Antaa skannata tiedostoja lennossa. Korkeat virusten ja vakoiluohjelmien huomausprosentit.
  • HijackThis Portable
    • Skannaa nettiselaimen asetukset, poistaen mahdolliset muutokset joita haittaohjelma on saattanut tehdä niihin.
  • Datawrangler
    • Suunniteltu siistimään ja uudelleenjärjestelemään dataa sellaiseksi että se on sellaisessa muodossa jota muut työkalut kuten vaikka Excel voivat käyttää.
  • CCleaner
    • Siivoaa ja optimoi tietokoneen, pitää sen toimintakyvyn korkeana ja antaa suojan haittaohjelmia vastaan. Nopea, ja helppokäyttöinen.
  • Cobian Backup
    • Antaa tehdä varmuuskopioita, suoraviivainen käyttää, erinomaiset ajastusmahdollisuudet ,varmistusten Zip-paketointi,varmistusten suora siirto FTP-ohjelmalla, erittäin vahva salausmahdollisuus, nopeampi kuin moni vastaava ohjelma. Miinuksena se, että varmuuskopioiden teko levylle ei ole mahdollista.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Tietokoneen kokoonpano käyttötarkoituksen mukaan

Peruskone
                                                       
Prosessori: Intel Pentium E6500 2.93Ghz Dual-Core= 22,69€
Emolevy: Gigabyte GA-G41MT-S2PT Micro ATX LGA775= 65,26€
Muisti: Kingston HyperX Fury Black 8Gb (2x 4Gb) DDR3-1866 = 38,97€
Kovalevy: Seagate Barracuda 250GB 3.5” 7200 RPM Internal Hard Drive = 18,08€
Grafiikkakortti: XFX Radeon HD 5450 1GB = 25,37€
Koppa: Cooler Master Elite 430 ATX Mid Tower Case = 22,65€
Virtalähde: EVGA 500W 80+ Certified ATX Power Supply = 27,19€
Äänikortti: Diamond XtremeSound XS51 16-bit 48 Khz Sound Card = 9,06€
Näyttö: Hannspree HL161ABB 15.6” = 53,86€
Näppäimistö: Gear Head KB2500U Wired Slim Keyboard = 6,71€

Hiiri: Targus AMU51US Wired Laser Mouse = 3,61€
Kuulokkeet: Logitech UE 100 In Ear Headphones = 6,33€

Hintaa koneella yhteensä 299.78€ hyvitysten jälkeen.

Käyttöjärjestelmänä Linux Mint 

Kone pelikäyttöön

Prosessori: Intel Core i7-4790K 4.0Ghz Quad-Core Processor = 293,03€
Emolevy: Gigabyte GA-H97M-D3H Micro ATX LGA1150 = 72,57€
Muisti: G.Skill Ripjaws X Series 16GB (2x 8GB) DDR3-1600 = 71,67€
Kovalevy: Samsung 840 EVO 250GB 2.5” Solid State Drive = 73,38€
Grafiikkakortti: Asus GeForce GTX 960 4GB Video Card = 215,94€
Koppa: Fractal Design Define R4 w/ Window (Black Pearl) ATX Mid Tower Case = 98,89€
Virtalähde: Cooler Master eXtreme Power 550W ATX Power Supply = 44,45€
Optinen asema: Asus BC-12B1ST/BLK/B/AS Blu-Ray Reader, DVD/CD Writer = 47,99€
Äänikortti: Asus Xonar DG 24-bit 96 KHz Sound Card = 27,21€
Näyttö: BenQ GL2460HM 60Hz 24.0” Monitor = 135,19€
Näppäimistö + Hiiri: Logitech Keyboard and Mouse Wireless Ergonomic Keyboard w/ Laser Mouse= 88.91€
Kuulokkeet: Turtle Beach X12 Headset = 44,91€
Käyttöjärjestelmä Windows 7 64-bit

Koneella yhteensä hintaa noin 1232€

Kone graafiseen työskentelyyn

Prosessori: Intel Core i5-4460 3.2GHz Quad-Core Processor = 160,9€
Emolevy: Asus Z97 A-ATK LGA1150 Motherboard = 120,9€
Muisti: G.Skill Ripjaws X Series 16GB (2x 8GB) DDR3-1600 Memory = 65,14€
Kovalevy: Crucial BX100 500GB 2.5" Solid State Drive = 148,9€
Grafiikkakortti: Sapphire Radeon R9 390 8GB Nitro Video Card = 307,1€
Koppa: Corsair SPEC-02 ATX Mid Tower Case = 55,8€
Virtalähde: Antec EarthWatts Platinum 550W 80+ Platinum Certified ATX Power Supply = 81,05€
Optinen asema: Pioneer BDR-209BK Blu-Ray/DVD/CD Writer = 52,95€
Äänikortti: Asus Xonar DG 24-bit 96KHz Sound Card = 26,05€
Näyttö: 2x Dell E2015HV 60Hz 19.5" Monitor = 163,30€
Näppäimistö: Microsoft Digital Media Pro Wired Ergonomic Keyboard = 111,7€
Hiiri:. Redragon Mammoth Wired Laser Mouse = 27,9€ 




Käyttöjärjestelmä: Windows 7 Home Premium SP1 OEM (64-bit) = 92,1€

Koneella yhteensä hintaa noin 1413€

Kone musiikki- ja videoeditointiin

Prosessori: Intel Core i7-6700K 4.0GHz Quad-Core Processor = 344,3€
Prosessorituuletin: Cooler Master Hyper T2 54.8 CFM Sleeve Bearing CPU Cooler = 14,9€
Emolevy: Asus MAXIMUS VIII HERO ATK LGA1151 Motherboard = 204,7€
Muisti: G.Skill Ripjaws V Series 16GB (2x 8GB) DDR4-3000 Memory = 116,3€
Kovalevy: Samsung 850 EVO-Series 1TB 2.5" Solid State Drive = 314€
Grafiikkakortti: EVGA GeForce GTX 970 4GB Superclocked ACX 2.0 Video Card = 297,8€
Koppa: Cooler Master Storm Stryker (White) ATX Full Tower Case = 144,2€
Virtalähde: Silverstone 600W 80+ Gold Certified Fully-Modular SFX Power Supply = 109,8€
Optinen asema: LG WH14NS40 Blu-Ray/DVD/CD Writer = 45,5€
Äänikortti: HT Omega eClaro 24-bit 192 KHz Sound Card = 159,3€
Näyttö: BenQ GL2460HM 60Hz 24.0" Monitor = 139,6€
Näppäimistö: Logitech K120 Wired Standard Keyboard = 11,1€
Hiiri: Logitech B120 Wired Optical Mouse = 10,2€
Kuulokkeet: Sennheiser HD 202 II Headphones = 19,6€

Hintaa koneella yhteensä noin 1976€

Tuning-kone

Prosessori: 2x Intel Xeon E5-2699 V3 2.3GHz 18-Core OEM/Tray Processor = 7266€

Prosessorituuletin: 2x Corsair H110i GTX 104.7 CFM Liquid CPU Cooler = 276€
Emolevy: Asus Z10PE-D16 WS SSI EEB Dual-CPU LGA2011-3 Motherboard = 452€
Muisti: Crucial 128GB (4 x 32GB) DDR4-2133 Memory = 3086€
Kovalevy: Intel DC P3608 4TB PCI-E Solid State Drive = 9295€
Grafiikkakortti: 3x Inno3D GeForce GTX 980 Ti 6GB Herculez OC Video Card (3-Way SLI) = 4815€
Koppa: NZXT Phantom 820 Full Tower Case = 231€
Virtalähde: Corsair AX1500i 1500W 80+ Titanium Certified Fully-Modular ATX Power Supply = 380€
Optinen asema: 2x Asus BC-12D2HT Blu-Ray/DVD/CD Writer = 194€
Äänikortti: Asux Xonar Phoebus 24-bit 96 KHz Sound Card = 289€
Koppatuuletin: Cooler Master Super Fan 44.7 CFM 120mm Fan = 35€
Näyttö: Wasabi Mango UHD420 60Hz 42.0" Monitor = 742€
Näppäimistö + hiiri: Microsoft XSA 00001 Wireless Ergonomic Keyboard w/ Laser Mouse = 371€
Kuulokkeet: Sennheiser HD800 Headphones = 1279€
Kaiuttimet: 2x KRK CXT 8 369W 2ch Speakers = 556€

Hintaa koneella yhteensä noin 29267€


tiistai 27. lokakuuta 2015

Mac vs Linux vs PC pelikoneena

PC

+ Helposti kustomoitava
+ Tukee useampia ohjelmia, ja tukee paljon useampaa peliä
+ Parempi hinta-laatusuhde pelaamista katsoessa
+ Pidempi käyttöikä järjestelmäpäivitysten puolesta
+ Suurempi tukiverkosto kuin Macilla tai Linuxilla


- Alttiimpi viruksille kuin Mac tai Linux

Mac

+ Toimii hyvin muiden Applen tuotteiden kanssa
+ OS X on helppokäyttöinen käyttöjärjestelmä
+ Virukset vähemmän yleisiä

- Tukee pienempää määrää ohjelmia
- Ei tue läheskään kaikkia pelejä
- Pelaamiseen hyvä Mac kalliimpi kuin pelaamiseen hyvä PC

Linux

+ Ilmainen 
+ Ei yhtä altis viruksille kuin Windows
+ Hyvin stabiili

- Ei tue yhtä monia ajureita kuin Windows
- Pelituki vielä huonompi kuin Macilla


Kaiken lukemani huomioon ottaen en yksinkertaisesti näe mitään syytä miksi joku ostaisi pelikoneeksi minään muun kuin PCn; Sille pelien löytäminen, niiden pelaaminen, ja sen päivittäminen on yksinkertaisesti helpompaa kuin muille alustoille.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Tietokoneen peruskomponentit

Mitkä ovat tietokoneen peruskomponentit?
Kotelo, emolevy, prosessori, käyttömuisti, kiintolevy, näytönohjain ja näyttö, näppäimistö, hiiri.
Koteloon laitetaan kaikki koneen osat, emolevy on se osa johon muut osat kuten prosessori ja muistit kiinnitetään, prosessori hoitaa tiedonkäsittelyn tietokoneessa, käyttömuistissa säilytetään käyttöjärjestelmää ja sen tiedostoja, kiintolevy on tietokoneen pysyvä muisti, näytölle tulee kuva ja näytönohjain mahdollista näytön liittämiseen tietokoneeseen, näppäimistöllä kirjoitetaan, ja hiirella ohjataan osoitinta ja täten kontrolloidaan sitä mitä koneella tehdään.

Mitä eri muistityyppejä on?
Säilomuisti, käyttömuisti, lukumuisti ja välimuisti. Näitä kaikkia käytetään joka koneessa.
Vielä tänäkin päivänä nämä kaikki ovat käytössä.

Mitä eri massamuistityyppejä on (sisäiset ja ulkoiset)?
Optinen massamuisti, mekaaninen massamuisti, sähkömagneettinen massamuisti, ja puolijohdemassamuisti.
Mekaaninen muisti voi olla esimerkiksi reikälevy, johon säilötään tietoa. Se on ollut käytössä viimeksi 1900-luvulla. Optinen massamusti voi olla vaikka tavallinen romppu eli siis CD-levy. Sähkömagneettinen massamuisti on yleisesti käytössä ollut muistimuoto jo tietokoneen alusta saakka. Esimerkiksi levykkeet ja kiintolevyt perustuvat tähän teknologiaan. Puolijohdemuisteja ovat esimerkiksi muistikortit.
 Sisäistä kiintolevyä tietokoneeseen lisättäessä/hankittaessa pitää ottaa huomioon se, kuinka paljon se kuumenee ja sen virrankäyttö.